torstai 23. syyskuuta 2010

Sadoilla tuhansilla euroilla tukea puolueille - julkisista varoista

Jälleen paljastui eduskuntapuolueiden ”junailemista” rahansiirroista itselleen, julkisista varoista. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske ( Tv 1 20.9-10) julkisti haastattelussaan rikosepäilyistä, niiden säätiölain vastaisesta toiminnasta.

Kyseessä on KEVA (kuntieneläkevakuutus) - NOVA sekä
RAY (Raha-automaattiyhdistys) - Nuorisosäätiö.

Eduskuntapuolueista Kokoomus, Keskusta ja Sosiaalidemokraatit ovat varoja saaneet säätiöiltä, rikosepäily tutkimuksen mukaan.

Ko. säätiöiden kautta (lain vastaisesti) on tuettu kyseisiä eduskuntapuolueita, jopa sadoilla tuhansilla euroilla.

Ei näköjään riitä kyseisille puolueille sekään, että ovat tällä vaalikaudella sopineet keskenään vaalilaki uudistuksen, jolla puoluetuki (uutena myös kuntiin) nousee ja jatkuu vaikka putoaisivat vaaleissa eduskunnasta. Myös Perus Suomalaiset tämän hyväksyivät.

”Maan tapana” näköjään on kyseisillä puolueilla valehtelu, valehtelu ja valehtelu
ja ”vastuu” ja kulut siirretään kansalaisille.

perjantai 17. syyskuuta 2010

VÄLILLÄ KEVYESTI V.....llen. Koruptiopuolueille.

Arvaa mikä yhteistä on näillä hokemilla ?

-Venäjä, Venäjä, Venäjä ( Uhka- ministeri Häkämies )

- En saanut, En saanut, En saanut ( Lentolippuja- Kansanedustaja Tiuri )

- En hokannut, En hokannu, En hokannu, En hokannu, En hokannu, En hokannu
( Nuorisosäätiö jääviys 6 v - ex pääministeri/puoluejohtaja Vanhanen )

Hokemien suorittajilla yhteinen tekijä on K eli Kokoomus/Keskusta
Eli korruptuneiden kansanedustajien kusetuksen kansallinen keskusta kerho.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kataisen esitys; Kunnille keppiä - ilman porkkanoita !

Talousarvio esityksessään ”sutki” savolais-ministeri Katainen vuolaasti kehui ja suorastaan tunteikkaan vetoavasti esitti olevansa jopa köyhimpien kansalaisten asialla puheenvuorossaan eduskunnassa. Esitys oli mitä loistavinta ”esiintymistaidetta” ja sanojen helinää ilman todellisuutta.

Tosiasia on talousarvioesityksessä vaikeutetaan yhä lisääntyvästi Suomen kuntien mahdollisuutta toimia kuntalaisten, jopa lakisääteisten palveluiden suorittamiseksi.

Tästä on selvää ja suoraa tekstiä kuntalaisten luettavaksi kuntataliiton sivustoilta.

Esimerkisi; Kuntien valtionosuuksiin tulee vain 30 miljoonan euron lisäys, jolla katetaan
harvaan asuttujen ja saaristokuntien valtio-osuuksien korotus. Eikä muuta.

Kunnille tulee 850 miljoonan euron tappio, joka vastaa yhden veroprosentin tuottoa.

Kuntaliitto pitää välttämättömänä, että talousarviota tarkistetaan siten että kuntapalvelut TURVATAAN.

Kun verovaroista on jo nykyinen hallitus ”hövelisti” antanut ja tällä talousarvio esityksessä annetaan lisää verohelpotuksia rikkaille ja rahaa lisää aseisiin, työnantajille, pankeille yms. ”finanssitaantuman” nimissä.

Ja kansalaisille/kuntalaisille, aivan pienituloisia myöten tulee maksajan osa.

Se ei ole sosiaalisesti tasa-arvoista, vaikka ministeri niin väittää !

tiistai 14. syyskuuta 2010

Hallituksen super konservatiivinen budjetti.

Rikkaat rikastuu ja köyhät kyykkyyn, ja sen lisäksi "viherverot" pienituloisten kontolle. Se on vallassa olevien (korruptio puolueiden) vastaus yhä lisääntyvään työttömyyteen ja köyhyyteen.
Työttömyys loikkii yli 500.000:ssa ja sen lisäksi joka 4:s nuori on työtön tai vailla opiskelu paikkaa. Tuusulassakin 1100 työttömänä, on selvää että köyhyys kasvaa hallituksen kaavailulla ja rajusti.
Köyhyys kosketta jo yli 1,2 miljoonaa suomalaista. Leipäjonot ja köyhyys vain kasvavat ja tästä huolimatta rahaa riittää hallituksen talousarviossa aseisiin ja rikkaiden, pankkien sekä yritysten miljarditukiin tai verohelpotuksiin.
Tämäkö reilua ja osaavaa "sosiaalista" hallituspolitiikkaa.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Tuusulan valtuuston maanantainen (6.9-10) kokous

Tuusulan valtuutetut HERÄSIVÄT toimimaan maanvaihto eli ns. tilusvaihto asiassa. Asia palautettiin tutkittavaksi hyvä niin, kaikkien poliittisten "lehmänkauppojen" ja epäselvyyksien sisältyessä ko. tilusvaihtoon.
Kiljava Sairaala Oy:n jatkuvalla konkurssilla on ystävänsä Tuusulan valtuustossa, jo sijoitettujen ja takausten (osakaskunnilta yli 10 miljoonaa euroa) lisäksi vero-varoistamme tuetaan, tänä vuonna 130.000 euroo ja neljän seuraavan vuoden aikan 270.000 per vuosi, yhteensä 1 miljoona 30.000 euroa.

Olisi ollut syytä tehdä toisin , nimittäin konkurssin kautta UUSI OIKEA KUNTAYHTYMÄNÄ toimiva sairaala, ilman yksityistä Oy:tä, joka vie "tuhkatkin pesästä" loputtomasti.

Tämä on suurimpia KUUMA kuntien tyhmyyksiä.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Tuusulassa syyskuun "kihlaus" KOK ja SDP kihlautuivat (niinkuin silloin ennen) nyt maapoliittisissa ratkaisuissa. Kokkareiden Juhani (Sjöblum) saa Tuusulasta maata bisnestään varten, Demareiden Merja (Kuusisto) saa ryhmälleen kunnan virkapaikan ja osuuden "taivaasta" eli tuolipaikan johtoryhmästä.
Ja laskut maksaa - kiittäen ns. "työväenpuolueita" Tuusulan kuntalaiset.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Kilpailu lääkäripalvelujen markkinoilla osoittaa

Kilpailu lääkäripalvelujen markkinoilla – tutkimus osoittaa, että vain harvassa kunnassa tai kuntayhtymässä päivälääkäri- ja päivystyspalvelujen ulkoistaminen on tuottanut säästöjä.
Tutkimus on tehty KTT Hennamari Mikkolan johdolla ja sitä on rahoittanut Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS).
Tämäkin tutkimus osoittaa, että ko. palveluja ei ole syytä viedä kunnilta ja kuntayhtymiltä yksityisille lääkäri ja sairaalayhtiöille.

tiistai 31. elokuuta 2010

Pelastuspalvelukin alasajon kohteena Pohjois-Tuusulassa erityisti Jokelassa ja Kellokoskella

Kun kunnat, päättäjien toimesta ovat vähentäneet rajusti pelastuspalvelujen määrärahoja, (myös Tuusulassa) jonka vaatimuksena on ns. nollabudjetti. Sen toteuttaminen on aiheuttanut erittäin vakavan tilanteen terveyden tai jopa hengen pelastamiseen kunnissa.

Suora lainaus K-U 26.8. 2010 ”Kiireellisissä pelastustehtävissä ensimmäinen pelastusyksikkö ei ehdi paikalle säädetyssä ajassa”

Näistä pelastuspalvelun leikkauksista johtuen Jokelassa (25.8-10) kävi toteen tapahtumasarja, joka raivostuttaa paikkakuntalaisia.

Oli hälytetty Jokelaan MediHeli paikalle vakavan sairauskohtauksen vuoksi, mutta helikopteri lääkäreineen joutui odottamaan ilmassa paikalle Hyvinkään palokunnan yksikköä ns. ”alasottoa” varten.

Käsittämätöntä tapahtumassa on se, kun paikkakunnalla on hyvin toimiva Jokelan VPK
ei MediHelin ”alasottoa” hälytetty sieltä, mutta onneksi asiasta välitettiin tieto epävirallisia kanavia myöten ja Jokelan VPK:n kuuluva palomies riensi äkkiä helikopterin määrätylle
laskeutumispaikalle ja pystyi hoitamaan MediHelin ”alasoton”, tietäen joka minuuttin olevan potilaan hengen pelastamiseksi tärkeän.

Lisäksi kyseinen Jokelan VPK palomies hoiti MedHelin lääkärin sairauskohtauksen saaneen henkilön luokse, siviili autollaan.
Upeaa ja vastuullista toimintaa Jokelan palomieheltä, mielestäni tämäkin toiminta kertoo millä tasolla Jokelan VPK:n palomiehet toimivat.

Päättäjille tiedoksi, Jokelan VPK on saanut aiemmin (vielä silloin kun mainittuja MedHelin alasottoja välitettiin Jokelaan ) erityistä kiitosta toiminnastaan mm. MedHel:ltä hoitaa kyseiset ”alasotot” ja lisäksi ollut paikalla hälyissä pääsääntöisesti ensimmäisenä.

Miksi siis tietoisesti on vaarannettu kuntalaisten terveys tai jopa henki noudattamalla huonoksi todettua nyky- järjestelmää ja jätetään tietoisesti paikkakunnalla nopeasti toimiva Jokelan VPK pois hälytyksistä ?

torstai 26. elokuuta 2010

Kunnanhallituksen päätöksessä häviää erityisesti kuntalaiset

Tuusulan kunnanhallituksen päätöksessä 23.8-10, ei hävinnyt vain kunnanjohtaja, vaan erityisesti Kiljavan Sairaala Oy:n osakaskuntien kuntalaiset.

Mainitulla kunnanhallituksen päätöksellä viedään kuntalaisten varoja yksityisen sairaalayhtiön tukemiseen on yhtälö, joka ei asiantuntijalautakunnan ja virkamiestenkään
mukaan tule toimimaan.

Kiljavan Sairaala Oy:n upotetut osakaskuntien tukimiljoonat, nyt ja tulevaisuudessa
eivät tule ”pelastamaan” sairaalan toimintaa järkeväksi tulevaisuudessakaan. Tappiota toiminnasta on edelleen (tältä vuodelta jo) n. 21.000 euroa, sairaalan toimitusjohtajan mukaan ( K-U 25.8-10 ).

Syy on yksityisen sairaalayhtiön kalleus osakaskunnille, kaikista kirjanpito ”kikkailuista”
huolimatta. Esim. hajautetaan toiminta kahdeksi yhtiöksi, jolla saadaan hoidon hintaa
muka halvenmaksi.
Perustettavalle Kiljavan Sairaalan kiinteistöyhtiölle maksetaan myös osaskunnilta tukea, eikä ne maksut ja vastuut tällä ”kikkailulla” mihinkään osakaskunnilta katoa.

Kiljavan Sairaala Oy:n osakaskuntien lisääntyvä tukiraha pumppaus Kiljavalle, vie kunnilta oman terveydenhoidon määrärahoja ja kehittämisen mahdollisuuksia niin valtavasti, että se tulee mahdollisesti vaikuttamaan Tuusulan kunnan talousarvion tekemiseenkin ensi vuonna (K-U 25.8-10 Kunnanjohtaja Joensivu).

Hämmästystä herättää Tuusulan kunnanhallituksessa olevien valtuutettujen valmius
tukea kyseistä Kiljavan Sairaala Oy:tä lähitulevaisuudessa liki 1 miljoonalla eurolla, kun he ovat vähentäneet Tuusulan kuntalaisilta 2,5 % sosiaali- ja terveyspalveluja.
Erityisesti pohjois-tuusulan ( Jokela ja Kellokoski ) kuntalaiset ovat tahtomattaan joutuneet
leikkausten uhreiksi peruspalveluissa.
Yöpäivystys ambulanssi lopetettiin Jokelasta n. 8.000 kansalaiselta ja nyt kesällä 2010 lopetettiin sosiaali-ja terveyspalvelut 5 viikoksi liki 10.000 kuntalaiselta.

Yksityisen sairaalaan ”avustamiseen” käytettävät rahat riittäisivät n.3-4 kpl yöpäivystysambulanssin toimimiseen pohjois-tuusulassa, eikä terveys-ja sosiaalipalveluja
olisi kesäisin lopetettava. Tämän viimeksi mainitun kohdalla, ei säästösyitä edes esitetty.

Toivon, että Tuusulan kunnan valtuutetut tulevassa kokouksessaan Kiljavan Sairaalasta toimivat, kuten laissakin kehoitetaan "kunnan ja kuntalaisten etujen" puolesta.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Tämä on tulos kun konsultit kuntia kusettaa (Kiljavan sairaala)

Näin kävi Kiljavan sairaalan kanssa, kun herrojen ( ja konsultin ) kera ”osakeyhtiöhullutteluun” lähdettiin. Marraskuussa 2009 Kiljava oli jo esillä kirjoituksissani, eikä silloinkaan myönteisesti.

Pikavauhdilla ollaan junailemassa Kiljavan sairaalalle lisämäärärahaehdotusta
sen konkurssikypsälle osakeyhtiömuotoiselle tyhmyydelle, jonka maksumiehiksi
joutuisivat, jälleen - keskiuusimaalaiset kuntalaiset.

Kiljavan sairaalan osakeyhtiömäinen ”tyhmäily” oli alun alkaen konsultin suuri missio
saada yksityinen yhtiö ( tässä tapauksessa MedOne) hoitamaan Kiljavan sairaalapalvelut, mainittakoon, että kyseinen konsultti Alanko itse on (sattumaltako?) erään Sairaala-alan pörssiyhtiön hallituksen jäsen.

Sairaalan omistaville kunnille (myös Tuusula) yritetään nyt tyrkyttää ”uutta” pelastamis- ohjelmaa, jossa kunnat seuraavan viiden vuoden aikana maksaisivat 7,5 miljoonaa euroa ns. hoitovastikkeena !

Lisänä sopassa on myös esitys, jonka mukaan muodostetaan sairaalayhtiön rinnalle kiinteistöyhtiö, johonka kunnan ( myös Tuusula) sitoutuisivat maksamaan vuosittain 1,5 miljoonaa euroa. Tämänkaltainen ”vedätys” alkaa olla jo Euroopan ennätys tasoa, hävyttömyydessään.

Päättäjien on nyt toimittava Tuusulassakin, kuten kuntalakikin sanoo ”kunnan ja kuntalaisen hyväksi”
eli konkurssin kautta on perustettava Kiljavan sairaalan kuntayhtymä, ja lisättävä sairaalalle edellytykset hoitaa kuntoutukset sekä tuottaa keskiuusimaalaisille muutakin tarpeellista hoitoa.
Parempi kerta rysäys kuin jatkuva kitinä.

Lisäksi toivottavaa on, että kuntamme johtoa myöten herää myös vastuuntunto terveys- ja sosiaalipalveluissa joissa suljetaan ovet 28.6-10 Jokelassa ja Kellokoskella. Näin väärä päätös Pohjois-Tuusulalaisia kohtaan on peruttava pikaisesti !

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Tuusulan poliittiset valtuustopuolueet - köyhät ja sairaat kyykkyyn !

Tuusulan kunnanhallitus ja sosiaali-ja terveyslautakunta on yksimielisesti lopettamassa kunnanpalvelut Jokelassa ja Kellokoskella ajalla 28.6 - 1.8-10 lisäksi suljetaan myös etelä-tuusulan sosiaalialuetoimisto ( jonne jää päivystämään vain puh.numero kiireellisiä tapauksia varten).

Jo nyt Hyrylän terv.keskus on vaikeuksissa pystyäkseen suoriutumaan väestövastuustaan, on kyseenalaista että tällä asiakasmäärän (n. 10.000 ) lisäyksellä kunta selviää, lain edellyttämin toimin vakaviin virheisiin sortumatta. Sosiaalipuolen tilanne on vähintäin yhtä vakava. Tässäkin lyödään laimin kuntalaisten yhdenvertaisuus.

Tätä päätöstä ei hyväksytä pohjois-tuusulassa ja siksi on järjestetään asiasta vapaamuotoinen keskustelutilaisuus Tuusulan kuntalaisille ja VALTUUTETUILLE, jotka Jokelan Markkinoilla ilmoittivat olevansa päätöstä vastaan ja toimivansa päätöksen purkamiseksi.

PÄÄTTÄJÄT VIENEET TUUSULAN POHJOISESTA, YÖPÄIVYSTYSAMBULANSSIN, LÄÄKÄREIDEN ILTAPÄIVYSTYKSEN, NYT VIEDÄÄN LOPUTKIN TERVEYSPALVELUISTA !
Tule Jokelan Valintatalon edessä olevalle teltalle klo 14-18, tarjolla kahvia ja pientä syötävää.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Vallan sementointia eduskuntapuolueille!

Eduskunnassa on käsittelyssä vihreiden oikeusministeri Braxin vaalilain uudistus.

Tähän lakimuutokseen on suhtauduttu myönteisesti kaikissa myös niissä pienpuolueissakin, jotka saisivat puoluetukea jatkossakin, vaikka tippuisivatkin eduskunnasta.

Puolueiden vaalitukea nostettiin 36 miljoonaan euroon ja lisäksi aivan uutta vaalirahaa ryhdyttäisiin jakamaan myös kunnallisesti, mutta eduskunnan voimasuhteiden mukaan.

Vaikka CREKO (Euroopan neuvoston korruption vastainen toimielin) huomautti verorahoista jaettavan vaalituen kuuluvan, myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille. Tämä huomautus ei ole muuttanut ”sementoija” ministeri Braxin rappausintoa.

Kansanvallan toteutumisen vuoksi on katsottava asioiden taakse, silloin tulee selväksi miksi tätä operaatiota tehdään.

Eduskuntapuolueiden valtaa vahvistetaan, asettamalla valtakunnallinen äänikynnys 3 %, eli ehkäistään kansanliikkeiden ja vielä eduskunnan ulkopuolella olevien puolueiden pääsy eduskuntaan.

Ja tässä noudatetaan samaa valittua linjaa, jota YLE:ssä sekä radion ja TV puolella noudatetaan, vain eduskuntapuolueet saavat julkisuusaikaa. Pienpuolueet ja kansanliikkeet laitetaan Narikkatorin nurkkapöytään. Ministeri Braxlle muistutus, jos ajamanne äänikynnys olisi ollut voimassa vuonna 1983, ette olisi nyt sementoimassa valtaa eliitille.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Hätääntyneen omaisen kirjoitus keski-uusimaa lehdessä

Torstain (18.2-10) Keski-Uusimaassa ollut hätääntyneen omaisen kirjoitus, jossa kerrottiin mikä on todellinen tilanne ambulanssien paikalle saapumiseen Jokelassa.

Tuusulan kunnan päättäjät eli valtuutetut ja sosaali-ja terveyslautakunnan jäsenet ovat vastuussa päätöksestä, jolla yöpäivystys lopetettiin 1.1.2007.
Päätöksen perumiseksi keräsimme adressin keväällä 2008, jossa yli 3300 allekirjoitusta (lähinnä Jokelasta) ei valitettavasti lisännyt vastuullisuutta päättäjissä, ei edes jokelan valtuutetuissa.

Ei ole todellisuutta, että vasteajat jotka perustuvat kesäkeli ohjenopeuksiin ja käsitykseen, että naapurikuntien ambulanssit odottavat hälytystä vain Jokelasta, näillä on oman alueensa hoitovastuu ja siinä on varmasti jo riittävästi hälytysajoja.

Tämän järkyttävän perusturva puutteen vuoksi keräämme allekirjoituksia kunnallisen neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä "yöpäivystys takaisin Jokelaan".

Sosiaali-ja terveyslautakunnan selitykset ovat niin tarkoitushakuisia, että oikein naurattaa.
Tämän hetkisestä erittäin huonosta tilanteesta yritetään selvitä selittelyllä "lähivuosina on tulossa merkittävä lakimuutos, jossa ensihoitopalvelut siirretään sairaanhoitopiireille"
Ambulanssien tarvitsijat eivät voi odottaa jopa vuosia tai edes 30 minuuttia, vaan kyseessä on meidän peruspalvelumme, joka on palautettava heti toimivaksi, terveyden tai jopa hengen säilyttämiseksi.

Yöpäivystys takaisin Jokelaan, ryhmän vetäjä Jori Porspakka

Markkinavoimat eivät rakenna vaan TUHOAVAT !

Suomen eduskunnan ja hallituspuolueiden uskomaton ”markkinat hoitavat kaiken” uskonto, tuo yhä valtavampia ongelmia esiin suomalaisille. Markkinauskoon olennaisesti liittyvä Washingtonin konsensus hyväksyttiin ilman vastalauseita maamme poliittisessa eliitissä noin kymmenen vuotta sitten. Tästä seurasi kymmenen kohdan ohjelma jolla markkinat vapautettiin, valtionyhtiöt yksityistettiin, sääntelyä purettiin, yksityistä omistusoikeutta ja markkinamekanismejä vahvistettiin.

Seurasi hillitön ”meidän omaisuutemme myynti” eli valtionyhtiömme Fortum, Neste, Outokumpu, Rautaruukki, Sampo Pankki, Kemira, TeliaSonera pantiin lihoiksi, ja saatiin hetkellinen hyöty. Ilman osakemyyntejä valtion osakesalkun arvo ollut vuoden 2007 lopussa ollut lähes 60 miljardia euroa eli kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on laskenut, että jälkikäteen arvioituna osakkeiden myynti on aiheuttanut 15 miljardin euron laskennallisen tappion verrattuna siihen, ettei osakkeista olisi luovuttu. (Voima 10/09 )

On pakko kertoa myös Digita Oy:stä (entinen Yleisradion jakelutekniikka) tämän yhtiön haluaisi pääministeri Vanhanenkin ostaa takaisin valtiolle sen maan turvallisuuden kannalta tärkeän tietoliikenne runkoverkon takia. Kaupan junaili aikoinaan tj. Wessberg (sd.) ja Liikenneministerinä oli Olli-Pekka Heinonen (kok.), viimeksi mainittu on myös Suomen teollisuushistoria suurimman ”mokan” tekijänä tunnettu.
Kyseessä oli Soneran 3,5 miljardin euron edestä osto ”tyhjää” ilmaa saksasta. Kiitoksena ”hyvästä” kaupasta hän sai suojatyöpaikan Yle: ssä.
Digitasta Yle sai 300 milj.euroa, ja nyt Yle maksaa vuosittain 35 miljoonaa euroa vuosittain, - loputtomasti.

Luulisi näillä ”markkinoiden miehillä” olevan jonkinlainen vastuuvakuutus tekemilleen vahingoille.

Jokelan "kehittämis toimikunnan" ohjeistuksista

Kun Kokoomuksen lisäksi muutkin eduskuntapuolueet ovat paljastuneet korruptoituneiksi valtaeliitin tukirahakohteiksi, ja kun lisäksi Tuusulassa korkeassa luottamustehtävässä olevan paljastuminen, ja tuomion saaneena veronkiertäjänäkin tunnettu Sjöblom vierittää syyn tapahtuneesta, ei itselleen vaan - Helsingin hallinto-oikeudelle !
Tämäkin kertoo kuinka syvällä on "maan tapana" hoitaa jopa luottamustehtäviä, että täytetään "ensin oma pussi ja sitten kaverien ja sukulaisten" ilman häpeän häivääkään !
On syytä myös lisätä kokoomuksen toiminnasta, sekä valtiollisella että kunnallisella tasolla, että kokoomuksen johdolla Tuusulan kunnalta on leikattu ja tullaan lisää leikkaamaan valtion määrärahoja, sekä Tuusulan kunnanhallituksen ja valtuuston päätöksillä on leikattu kuntalaisilta etuisuuksia vauvasta - vaariin. Esimerkkinä olkoon ns. taksikortti, se otettiin pois n.60 liikuntarajoitteiselta vanhukselta - säästösyistä kokoomuksen johdolla
Eli vaikka Tuusulan kokkareilla on "johtajavaje" tai kuten toimittaja Santavuori kirjoittaa (Keskari 27.12-09) "palkansaajat ja liikemiehet" linja on heillä kaikilla kokkareilla sama - "köyhät kyykkyyn".

Maan tapa !

Kun Kokoomuksen lisäksi muutkin eduskuntapuolueet ovat paljastuneet korruptoituneiksi valtaeliitin tukirahakohteiksi, ja kun lisäksi Tuusulassa korkeassa luottamustehtävässä olevan paljastuminen, ja tuomion saaneena veronkiertäjänäkin tunnettu Sjöblom vierittää syyn tapahtuneesta, ei itselleen vaan - Helsingin hallinto-oikeudelle !
Tämäkin kertoo kuinka syvällä on "maan tapana" hoitaa jopa luottamustehtäviä, että täytetään "ensin oma pussi ja sitten kaverien ja sukulaisten" ilman häpeän häivääkään !
On syytä myös lisätä kokoomuksen toiminnasta, sekä valtiollisella että kunnallisella tasolla, että kokoomuksen johdolla Tuusulan kunnalta on leikattu ja tullaan lisää leikkaamaan valtion määrärahoja, sekä Tuusulan kunnanhallituksen ja valtuuston päätöksillä on leikattu kuntalaisilta etuisuuksia vauvasta - vaariin. Esimerkkinä olkoon ns. taksikortti, se otettiin pois n.60 liikuntarajoitteiselta vanhukselta - säästösyistä kokoomuksen johdolla
Eli vaikka Tuusulan kokkareilla on "johtajavaje" tai kuten toimittaja Santavuori kirjoittaa (Keskari 27.12-09) "palkansaajat ja liikemiehet" linja on heillä kaikilla kokkareilla sama - "köyhät kyykkyyn".

Tuusulan kunnan veronmaksajana

Tuusulan kunnan asukkaana ja veronsa maksaneena kansalaisena oli hyvä saada lehdistön kautta (K-U 6.12-09) tietoa kuntamme korkeassa asemassa olevan päättäjän "vastuullisesta" toiminnasta.

Kyseisen Tuusulan kunnanhallituksen puheenjohtaja on tuomittu hallinto-oikeudessa maksamaan lähes 60 000 euroa varallisuusveroa. Päätöksen perusteena oli hallituksen puheenjohtajan lainakeinottelu, jota hän oli harrastanut nimenomaan välttääkseen veron. Monet kuntalaiset ihmettelevät miten tällaisesta toiminasta kiinni jäänyt henkilö voi olla noin keskeisessä tehtävässä. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei tällainen toiminta kovin suuria kykyjä vaadi ja että tällaisia kykyjä on vankilat pullollaan.

Mielestäni kunnanhallituksen johtavassa asemassa olevan henkilön tulisi olla ainakin rehellinen.

Missä moraali, alueemme kansanedustajat

Julkisuudessakin esillä olleet kansanedustajat, ovat yksi toisensa jälkeen osoittaneet olevansa
rahan ja oman edun tavoittelijoita, milloin unohtaen milloin "liitteitä lukemattomiksi" (Kaikkonen)tai jopa puhelinraha puutteisiksi.

Ei ollut uskottavaa kansanedustaja Lehden (Keravan varakkain henkilö) selittely tv:ssä, jossa tuli selväksi hänen matkansa tarkoitus pohjoiseen. Eduskunnan varoilla matkat ja illanvietto Nova Grupin kustantamana, että pääsi "keskustelemaan" lehtitalonsa rakennusprojekteista ko. firman edustajien kanssa. Suoritetaan hänelle keräys puhelinrahaa varten, se olisi huomattavasti halvenpaa meille veronmaksajille, kuin verorahoilla matkailu.

Rahasta puhuttaessa, toivottavaa on, että kansanedustajat jotka myös toimivat kuntiensa päättäjinä keski-uudellamaalla hylkäävät Kiljavan Sairaala Oy:n tervehdyttämissuunnitelman jossa vaaditaan sitoutumaan lisäämällä potilaita, takaamaan yhtiön kaikki lainat jne. Eli avoin "piikki" Kiljavan Sairaala Oy:lle. Kalliiksi tulee kuntalaisille, vai mitä kansanedustaja Merja Kuusisto ?

Ensihoidon taso on laskenut Keski-Uudellamaalla

”Ensihoidon taso on laskenut Keski-Uudellamaalla” toteaa HUS:in ensihoidon vastuulääkäri Jama Keski-Uusimaan jutussa 21.2-10.

Tämä on karvaasti todettu jo Jokelan yöpäivystyksen lopettamisesta alkaen 1.1. 2007 Pohjois-Tuusulassa.
Hiukan tapahtuneesta aiemmin tietoa, myös nykyiselle vastuulääkärille, joka on lehtitietojen mukaan aloittanut vastuullisen tehtävänsä, vasta runsas vuosi sitten.

Jokelasta Tuusulan politiikkojen ja sosiaali-ja terveyslautakunnan lopettaman yöpäivystys ambulanssin toimina-alueeseen kuului myös Nurmijärven Nukari ja Hyvinkään Kaukas, sekä lähialueet Kellokoskelle asti,
eli 8000 ihmisen perusturva oli silloin nopeasti saatavilla alueen kansalaisille, eli kuntarajoja osattiin ylittää hälytys tehtävissä. Nykytilanne on huono Jokelan lailla Nukarilla ja Kaukasessa, koska yöpäivystystä ei ole ja häly ajat niihin ovat kiistatta todella pitkät.
Aikaisemman Tuusulan johtavanlääkärin lupaamat ambulanssin paikalle tuloajat (hälyajat)Jokelassakin ovatkin yöaikaan jotain aivan muuta.

Kuten kyseisessä jutussa todetaan ”ensihoidon järjestämisvastuu on kunnilla” eli kansanliikkeemme ”keihäänkärki” on suunnattu sinne minne pitääkin, päättäjiimme Tuusulan kunnassa.
Siksi keräämme allekirjoituksia neuvoa-antavaa kunnallista kansanäänestystä varten.
Jokelalaisilla ole mitään syytä vaatia mitään pelastuslaitokselta, se on täysin Tuusulan politiikkojen tehtävä. Tämäkin luulisi olevan selvää vastuulääkärille.